Maanantaimietteet alkoivat oikeastaan Iltalehden selailusta ja sieltä löydetystä otsikosta "Yllättävä tutkimus: Jääkarhut auttavat taistelussa liikalihavuutta vastaan."
Ajattelin ensin jättää lukematta koko artikkelin, mutta artikkeli oli lyhyt ja silmäilin sen läpi vastoin parempaa tietämystäni. Ja juuri niinkuin olin ajatellutkin, samaa jonninjoutavaa lärpätystä mitä joka tuutista meille työnnetään, eikä lopulta yhtään mitään todellista hyötyä, ei niin artikkelista kuin sen paremmin tutkimuksestakaan.
Todellisuushan on se, että meidän ei tarvitse  ottaa oppia jääkarhuilta, apinoilta, sisiliskoilta sen enempää kuin linnuilta tai variksenpelättimiltäkään. Meidän täytyy vain ymmärtää se tosiasia että maailma on muuttunut ja ihminen sen myötä laiskistunut. Kun ruokaa ei tarvitse metsästää ja liikkuminen täytyy tekemällä tehdä, ei ihminen ole pysynyt muutoksessa mukana. Mukavuudenhalussamme olemme  muokanneet maailmamme hyvin lyhyessä ajassa niin automatisoiduksi, ettei voi edes olettaa etteikö se toisi mukanaan juurikin tälläisiä suurenmaailman muutoksia, kuten liikalihavuus. 
Ihmiset on työnnetty istumaan toimistoihin, ainoan liikunnan työpäivän aikana saa näppäimistöllä liikkuvat sormet. Emme tee enää fyysistä työtä pelloilla ja rakennuksilla, vaan levitämme ahteriamme tuoleilla ja aina vain isommilla tuoleilla. Sen jälkeen menemme lähikaupan kautta kotiin ja linnottaudumme sohvalle peiton alle ja vietetämme iltaa kavereiden kanssa. Niin, siis tietokoneen ja älypuhelimen kautta tietenkin, siellä sosiaalisessa mediassa.
Kun sitten olemme ähtäneet itsemme täyteen eineksiä ja suklaata ja sipsejä ja mitä kaikkea muuta ikinä kaapeista löydämmekään niin, ettemme pysty enää muuhun kuin tokkuraiseen uneen ja itsesyytöksiin, valistamme ystäviämme naamakirjan päivitykselläjoka kuuluu suurinpiirtein näin. "Ihana, rauhallinen koti-ilta peiton alle kääriytyneenä kera pikkunaposteltavan. Hyvää yötä rakkaat ystävät <3"
Surullista on, että olemme luoneet maailman ympärillämme niin automatisoiduksi että liikkuminen on tehtävä erityisesti siihen varatulla ajalla töiden ja muiden arkiaskareiden lomassa. Olemme myös vakuuttaneet itsemme siitä, että paras liikuntasuoritus on siellä punttien paukkeessa ja innokkaan jumppaohjaajan kannustavien huutojen melskeessä. Sinne vaan kaikki läskit, meille on kaikki tervetulleita! 
Niin, paitsi että kun hävettää. Kun eipä kehtaisi mennä sinne kaikkien timmien jumppatyttöjen keskelle löllymään. Juu toki, jostainhan se on aloitettava, mutta kun yleensä se aloitus vaan tapahtuu pohjalta. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sitä häpeän määrää ei ymmärräkään ihminen joka ei sitä ole kokenut. Kyllähän me läskit tiedämme, mitä ylipaino meille tekee ja kyllä me tiedämme vallitsevan kauneusihanteen. Terveen kurvikas kun ei kuitenkaan ole +30kg ylipainoinen vaan jotain hiukan pienempää. Me tiedämme kaiken terveysvaikutuksista ja me tiedämme kuinka paljon me viemme tilaa. Kyse on vain siitä, että maailma on muuttunut laiskistuttavaksi ja passivoivaksi ympärillämme emmekä me osaa käsitellä sitä. 
Elämme myös hetitännekaikkimullenyt maailmassa, missä kaiken pitää tapahtua välittömästi sormia napsauttamalla. Myös laihtumisen, niin minun kuin niin monen muunkin pulleron mielestä. Senpä takia markkinoille jyrätään mitä ihmeellisimpiä pulvereita ja pillereitä, ja ainiin, niitä lääkäreiden kehittelemiä dieettejä, joiden mukaan saat syödä vain proteiinia. Tai hiilihydraatteja. Tai saat syödä vain lauantaisin ja sunnuntaisin. Kunhan kieltoja on monta ja se kuulostaa erilaiselta kuin ne aikaisemmat. Tai ainakin sillä on eri nimi.
Tosiasiahan on se, että ainoa keino laihtua on syödä vähemmän kuin kuluttaa. Piste. Kalorit ei polta kaloreita, tuli ne sitten proteiinista tai vaikka hiilipölystä. Ainoa tie siihen normaalipainoisuuden onneen on pitkäkestoinen itsekuri. 
Vastuu omasta itsestään ja hyvinvoinnistaan kuuluu jokaisen kantaa itse. Ja koska maailma on mikä on, tulisi ihmisten herätä tähän todellisuuteen. Emme voi syytelllä ulkopuolisia omasta huonosta olostamme, emme voi syyttää Mäkkäriä siitä että se on olemassa, emmekä teollisuutta siitä että se tekee niin hyviä nameja ja munkkeja.
Me itse päätämme mitä sisällemme työnnämme, ja me itse päätämme vietämmekö me illan sohvalla vai lenkkipolulla.

Aärimmäisen pettyneenä itseeni aloitan uuden viikon. En edes yritä valehdella ja sanoa että hyvin menee. Ei mene. 
Tänä aamuna paino oli 98kg johtuen varmasti suurimmaksi osaksi iltayöllä syödystä pitsasta ja kaikesta muusta mitä viikonloppuna suuhuni mätin. Vietin viikonloppuni siis sohvalla, en lenkkipolulla. Tietoinen vai opittu ratkaisu, aivan sama. Väärä ratkaisu silti, siitä ei pääse mihinkään.

Tämä on pitkä tie. Mutta pysähtyä ei saa, vaan jatkaa pettymyksistä huolimatta.

" Matka on syvä mut sä hukut siihen "